Info

På svenska

Pidetään yhdessä huolta Saimaasta

Pidä Saaristo Siistinä ry on tehnyt töitä puhtaiden vesistöjen puolesta vuodesta 1969. Huoltoalukset ovat yhdistyksen tärkeimpiä työkaluja, ja nyt edessä on huoltoalus M/S Roope-Saimaan uusiminen.

Uuden aluksen hankintahinta on noin 1,2 miljoonaa, ja se on yhdistykselle suuri ponnistus. Tarvitsemme siis apuasi! Kaikki Kalusto kuntoon -kampanjan kautta kerätyt lahjoitukset ovat tärkeä askel kohti uutta alusta. Lahjoittamalla olet mukana mahdollistamassa veneilyn ja retkeilyn kestävän tulevaisuuden ja puhtaamman vesiympäristön Saimaalla.

Kalusto kuntoon -kampanjan tavoitteena on saada Pidä Saaristo Siistinä ry:n Saimaan toiminta-alueelle tiloiltaan ja toimintavarmuudeltaan juuri retkisatamien huoltotyöhön ja järviluonnon puhtaanapitoon soveltuva uusi alus. Nykyinen alus on tullut tiensä päähän, sillä se on tehnyt raskasta työtä ja palvellut vesilläliikkujia jo lähes 40 vuoden ajan.

Miksi juuri Saimaa?

Saimaa on Pidä Saaristo Siistinä ry:n toiminta-alueista maantieteellisesti laajin. Sen ainutlaatuinen retkisatamaverkosto ja järviluonto palvelevat vesilläliikkujia ja retkeilijöitä ympäri vuoden. Puhdas luonto ja toimivat retkisatamat eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Jotta Saimaa palvelisi veneilijöitä ja retkeilijöitä kestävästi tulevaisuudessakin, tulee siitä pitää huolta.

Saimaalla PSS ry ylläpitää virkistysalueyhdistyksen, säätiöiden, kaupunkien ja kuntien omistamia retkisatamia. Niitä on alueella yli 70 ja ne ovat avoimia kaikkille virkistyskäyttöön. Avovesikauden ajan PSS ry:n huoltoalus M/S Roope-Saimaa miehistöineen tekee saarissa pitkää päivää. Aluksella päästään esimerkiksi kunnostamaan jäiden rikkomia laitureita, huoltamaan saunoja, tuomaan tulisijoille puita sekä tyhjentämään jätepisteitä ja kuivakäymälöitä.

Kalusto kuntoon -kampanjassa on voimaa!

Kalusto kuntoon -kampanja on Pidä Saaristo Siistinä ry:n vuonna 2015 käynnistämä varainhankintakampanja ja se on tuottanut jo tulosta. Kampanjan avulla Saaristomeren toiminta-alue sai uuden huoltoaluksen, M/S Roopen, kesäkuussa 2017. Tonneittain romua, roskaa ja jätevesiä siirtyy nyt tehokkaammin ja laajemmin pois herkältä vesistöalueelta suuremman ja toimivamman aluksen sekä sen kyydissä viihtyvän miehistön avuin.

Hankitaan yhdessä uusi alus Saimaallekin!

Siirry lahjoittamaan

Yhteystiedot

Pidä Saaristo Siistinä ry

Aija Kaski
pääsihteeri
p. 040 528 7145
aija.kaski@pssry.fi
Eeva Taimisto
aluepäällikkö
p. 0400 555 098
eeva.taimisto@pssry.fi

Huom!

Tämä keskeyttää tapahtuman ja siirtää sinut takaisin etusivulle

Takaisin etusivulle Sulje